Piti lähteä jonnekin ystävättäreni kanssa. Mutta tällä kertaa niin ettei hänelle tarvittaisi Venäjän viisumia. Euroopan kartalla on muutama maa, joissa en ollut käynyt. Romania oli vielä rastimatta joten ehdotin sitä.
Reitiksi valittiin Mustan meren rannalle mielellään eli Constanzaan ja meno Bukarestin kautta. Minun piti jatkaa vielä sen jälkeen junalla Venäjälle ja sinne mennessä olisi kiva käydä katsomassa Moldova, jonne en myöskään ollut aikaisemmin ehtinyt.
Romanian pääkaupunki Bukarest
Lensimme Bukarestiin ja majoituimme kivaan keskustahotelliin Lev Oriin. Lisäbonuksena oli hotellin katolla oleva uima-allas, jota käytimme parin Bukarestin päivämme aikana ahkerasti.
Kävimme juna-asemalla ostamassa liput Constanzaan, koska netistä etsien junalippujen osto oli ollut liian monimutkaista. Törmäsin muutamiin sivustoihin, joissa näytti ikäänkuin rautatieyhtiöiltä Romaniassa, jotka olivat lopettaneet toimintansa. Asemalta se oli selkeämpää.
Ajattelin jatkaa Constanzasta junalla Moldovaan, mutta näytti siltä että pitäisi palata Bukarestin kautta. En aivan uskonut sitä ja päätin tutkia tilanteen Constanzassa, mutta näin siinä kävi että suoraa junayhteyttä Constanzasta ei ollut Chisinauhin.
Bukarest oli mukava kaupunki ja kiertelimme kiinnostuneena Ceausescun palatsilla ja ajelimme metrolla. Onnistuimme jotenkin eksymäänkin, mikä nauratti meitä kovasti. Varsinaisia matkailuihmisiä.
Constanza Mustanmeren rannalla
Junamatka Constanzaan sujui nopeasti eväitä nauttien ja siellä hotellimme oli nimeltään Vila Il Castello. Etsimme hotellia sitä ihan tarpeeksemme rautatieaseman lähistöltä mutta löytyihän se lopulta. Lähdimme tutustumaan kaupunkiin sekä etsimään uimarantoja ja hyvin löytyivät. Ajelimme bussilla enimmäkseen pohjoisen suuntaan Mamaijan rannoille.
Vanhassa kaupungissa kulkiessamme päädyimme tietysti kivojen ruokakuppiloiden lisäksi useampiin kirkkoihin. Yhdessä oli häät ja toisessa oli ristiäiset. Hautajaisiin ei onneksi osuttu.
Paluupäivänä ostimme junaan kunnon eväät eli ruokien lisäksi konjakkia. Olin siis palaamassa Bukarestiin, josta ostin yöjunalipun Moldovan Chisinauhin, jonne jatkaisin yksin. Istuimme vielä asemalaiturin reunalla ratapölkkyjen päällä ja nostimme viimeisiä jäähyväismaljoja.
Romaniaa oli nähty ja hyväksi todettu. Mikä oli yksi käytännön tuntemuksista oli se, että joka puolella osattiin englantia toisin kuin Venäjällä liikkuessa. Mitään ulkomaankieliä emme juuri kuulleet missään romanian lisäksi, ei paljon edes lomakohteessamme Constanzassa ja Mamaijan luksusrannoilla. Ystävällistä ja rauhallisenoloista kansaa.
Yöjunalla Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhun
Junakokemus ja öiset rajanylitykset tarkastuksineen olivat sujuvia. Juna tuntui tutulta neukkutyyliseltä vanhalta ja viihtyisältä kulkuneuvolta rimpsuverhoineen ja tummine sisustuksineen. Vaunupalvelijakin tuntui olevan vähän tuiskeessa niinkuin usein sattuu. Käyhän tuossa aika pitkäksi kun koko ajan on kiskojen päällä.
Chisinauhin juna saapui seuraavana aamupäivänä. Heti aseman edessä olevassa puistossa seuraani osui moldovalainen Nikolai. Olin vähän torjuva tällaiselle aseman seudun tyypille, mutta kaveri oli ihan asiallinen ja kuljetteli minua bussilla pitkin pääkatuja ja puistoja sekä nauratti jutuillaan.
Hänellä oli asioita hoidettavana välillä ja tein hänen kanssaan treffit yhteen puistokahvilaan parin tunnin päähän. En kuitenkaan palannut paikalle, koska olin jo vähän hikeentynyt hänen vonkauksestaan. Kiertelin kaupungilla ja kävin syömässä aktiivisen sisäänheiton ansiosta hyvää moldovalaisborshia ja pelmenejä. Olin jotenkin yllättynyt että kerjäävää väkeä oli monessa kulmassa.
Olisin voinut mennä Kiovan kautta junalla, mutta ajelin illalla bussilla lentokentälle ja lensin Air Moldovalla Moskovaan. En ollut muistanut, että nyt tultiinkin ulkomaanlennolla sisään ja ruuhka passintarkastuksessa oli melkoinen.
Useamman koneen verran tummahkoa turbaanipäistä porukkaa oli luukuilla ja venäläisiä päästettiin sivukautta toiseen tarkastushalliin. Minä olin ulkomaalaiskategoriassa enkä saanut erikoiskohtelua vaikka yritin olla vähän surkea. Sitä oikeastaan olinkin, koska Kostroman yöjunaan varaamani vaihtoaika alkoi kulua umpeen.
Lennolta Kostroman junaan Moskovassa
Lopulta sain punnerrettua itseni läpi Domodedovon passintarkastuksesta aivan liian myöhässä. Ajattelin kuitenkin, että aina kannattaa yrittää ja viipotin taksitiskille. Kysyin että onnistuisiko jotenkin Jaroslavin rautatieasemalle jos juna lähtee 25 minuutin kuluttua. Onnistuu sanoi päivystäjä tyynesti, mutta se maksaa.
Hinta oli melkein viisi kymppiä (euroina) mutta sanoin maksavani sen, koska jatkosuunnitelmani Kostromassa ja tapaamiseni levähtäisivät muuten pahasti. Hölkkäsimme avustajan kanssa autolle ja kuljettaja lähti rivakasti liikkeelle. Hän ajoi moottoritiellä hätävilkut päällä keskikaistaa melkein koko matkan. Ihmettelin mikseivät matkalla näkyneet poliisiautot reagoineet outoon ajotyyliimme, mutta kuljettaja sanoi että näin on sovittu. Ja olimme siis Moskovassa.
Hyppäsin ulos autosta Jaroslavin aseman edessä noin neljä minuuttia ennen junan lähtöä. Juoksin junaan ja on sanomattakin selvä, että piti hetken aikaa hengittää ennen kuin pystyin kävelemään paikalleni platskart-vaunussa. Yöjunan lippu maksoi neljäsosan siitä mitä edeltävä taksi.
Kostroma Volgan rannalla
Hyvin nukutun yön jälkeen juna saapui aamulla Kostromaan. Siellä olikin taas kivasti aikaa tutustua kaupunkiin ennen kuin nousisin risteilyalukselle loppuiltapäivästä. Söin aamupalaa aseman kahvilassa emännän ihmetellessä miten olin niin kaukaa hänen putiikkiinsa osunut.
Ajelin bussilla keskustan suuntaan. Tultuani tutuksi rahastajan kanssa päätin ajaa vielä komealle sotamuistomerkille ja palasin uudelleen keskustaan toisella bussilla. Rannan tuntumasta löytyi vanha torialue ja kävelin sen läpi Volgan rannalle.
Aikaa oli vielä hyvin ja sitä kului mukavasti rannan penkille viereeni istuneen kostromalaismiehen seurassa. Hän selvitti perhesuhteitaan ja asuinpaikkaansa ja ihmettelimme yhdessä miten samanlaisia ja -aikaisia perhetapahtumia elämässä meille oli sattunut. Samanikäiset sisarukset ja lapset sekä isä kuollut aikaisin. Hän lähti jatkamaan työpaikalleen ja minä olin liikuttuneessa tilassa kaukana Kostromassa.
Lähdin kohti risteilyalusten laituria, mutta aikaa oli vielä pari tuntia laivan tuloon. Etsin kännykästäni lähimmän saunan ja menin sinne vielä kylpemään. Emäntiä oli kolme mutta muita asiakkaita ei yhtään. Istuin löylyssä ja mietin miksi taas tämäkin matka oli ollut aikamoista singahtelua. Toisaalta olin tyytyväinen siihen, että olin tosi monessa paikassa onnistunut pysähtymään ja nauttimaan hetkistä.
Lisää hetkiä oli vielä tulossa. Seuraava oli laivarannassa jossa oli yllättäen uzbekkilainen ravintola. Söin plovia ja join ihanaa punaviiniä katsellessani risteilyaluksen saapumista ja kääntymistä parkkeeratakseen viereiseen laituriin.
Vastaanotto laivalla oli hykerryttävä ja asetuin hyttiini onnellisena. Olin sopinut ajavani vain pätkän matkaa Nizhny Novgorodiin asti, mutta pitkästä aikaa tuntui mukavalta olla venäläisellä jokiristeilijällä. Laiva pysähtyi Gorodetsissa ja oli perillä Nizhny Novgorodissa seuraavana päivänä.
Nizhny Novgorodista yöjunalla Pietariin
Lähdin laivalta vuorokauden miniristeilyä rikkaampana kokemusten osalta ja kiipesin Tshkalovin portaat kaupungin kremlille. En mennyt tällä kertaa sisään vaan lähdin rauhallisesti kävelemään kävelykatua ja hain itselleni täydellistä ruokapaikkaa. Se löytyi ja elämäni parhaan Olivier-salaatin lisäksi istumani terassin vieressä kadulla soi ilmeisesti paikallisten musiikinopiskelijoiden ihana klassinen konsertti. Soittivat kyllä myös heavyä viuluillaan ja selloillaan.
Kaiken tämän kokemani jälkeen olinkin valmis nousemaan Pietarin yöjunaan. Aikataulu oli mukava, lähtö illansuussa ja saapuminen aamusella Pietariin.
Jarmeli matkustaa 