Matkaan oli päästävä. Harmi että aikaa ei ollut tehdä kierrosta hitaammin. Toisaalta taas kerran singahdin pidemmälle kuin olin suunnitellut. Mutta mikäpä siinä ollessa kun kulkuväline kulkee ja tykkään olostani.
Moskovaan Popedalla
Aloitin matkan lentämällä Popeda Airlinesilla Moskovaan. Olin iloinen muutaman kympin hinnasta. On-line check-inistä en juuri nauttinut, jouduin yrittämään usealla laitteella, ennen kuin se onnistui viimeiseen nappiin asti.
Helsinki-Vantaan lentokentällä katselin vierestä, kuinka kasseja mittailtiin ja perittiin lisämaksuja. Oma laukkuni oli onneksi vaatimattoman kokoinen ja puolityhjä.
Lento Vnukovoon oli mukava ja sieltä Air Express keskustaan nopea. Tarjoilua koneessa ei ollut, joten ilahtuneena nautin jo kentällä Kroshka kartoshkan ison uuniperunan, jossa oli tarpeeksi voita ja juustoa.
Moskovassa kävin kylässä tutun perheen luona ja seurasin kolmen miespolven kemioita pitkän välirikon jälkeen. Isoisällä juttu luisti ja muisti petti pätkittäin, aikuinen poika seurasi häntä silmät palaen kuin odottaen sitä huomiota joka oli vuosiin puuttunut. Pojanpoika autteli molempia ja tarjoili minullekin kohteliaasti. Isoisä jonka olin tuntenut hyvin vuosikymmeniä, menehtyi pari viikkoa käyntini jälkeen, joten tapaaminen oli minulle erityisen merkityksellinen ja liikuttava.
En ollut kertonut isäntäväelle, etten ollut varannut majapaikkaa yöksi, mutta halusin jotenkin olla omissa oloissani. Lähdin tapaamisesta Belorusskajan asemaa kohti, jonka lähellä olin majoittunut parikin kertaa minihotelli Sultanissa. Soitin mennessäni ja kuulin että tilaa olisi. Perillä koin hämmästyksen kun ovet olivat jotenkin kiinni laudoitettu remonttia varten.
Soitin uudelleen ja kuulin hotellin muuttaneen kilometrin päähän Belorusskajan aseman toiselle puolelle. Kävelin sinne ja jouduin soittamaan vielä pari kertaa ennen kuin ymmärsin miten ja mistä sisäänkäynti toimi. Hotelli oli kyllä parempi kuin aikaisemmin. Otin halvimman huoneen vastaanoton ja kylppärin vierestä.
Kävin vielä syömässä venäläisessä kotiravintolassa. Kauniisti punavalkoisilla tekstiileillä sisustettu paikka ja hyviä pelmenejä. Olisi pitänyt ottaa kuva ja laittaa nimi talteen. Täytyy kehittyä ihmisenä ja matkailijana siltäkin osin.
Hain paluumatkalla aamuksi pikkukaupasta leipäsen. Huomasin kuitenkin huoneessa, että siellä oli puurotarvikkeet niinkuin oli ollut aikaisemminkin asuessani entisessä osoitteessa. Nukuin hyvin ja lähdin seuraavana päivänä aamupäivällä hyvissä ajoin kohti Sheremetjevon lentokenttää.
Lähtiessäni ulos tulin astuneeksi sisään pieneen kauppaan, joka muistutti enemmän jonkun suurta vaatehuonetta kuin liikehuoneistoa. Löysin nopeasti kympillä kaipaamani uuden mustan harsohameen, olin pitänyt vanhaa jo joka päivä monta vuotta.
Ulosmennessäni silmäni tarttuvat ylähyllyn mustiin korkeakorkoisiin tukeviin talvisaapikkaisiin. Niissä oli koko pitkien varsien mittaiset turkisvuoraukset ja hintaa pari kymppiä. Tuntuivat hyvälle jalassa joten oli ihan pakko ostaa mukaan, vaikka olinkin etelään menossa pikkulaukun kanssa.
Simferopoliin Pohjoistuulella
Lento Simferopoliin Pohjoistuulen lentoyhtiöllä (Nordwind, Severnyj Veter) oli mukava ja kiva oli tulla perillä ulos koneesta lämpimään ilmaan. Lentokenttärakennus oli suuri ja uutuuttaan kimmeltävä. Hotelli oli varannut minulle ilmaisen transferpaikan tunnin päästä lähtevään bussiin, mutta pääsin lähtemään heti ainoana matkustajana.
Kuljettaja kertoili vanhan trollikkalinjan toiminnasta ja omasta elämästään. Välillä hän pysähteli ja kuljetteli jotain nyssäköitä paikasta toiseen. Ilta pimeni vähitellen ajaessamme pari tuntia Krimin vuoristoa ensin ylöspäin ja sitten alaspäin kohti Jaltaa.
Perillä hotelli Jaltan pihassa koin ihmeellisen tunteellisen hetken. Olin saapunut samalla tavalla juuri tähän pihaan aloittaessani matkailualan urani vuosikymmeniä sitten. Edellisestä käynnistä hotelli Jaltassa oli kauan kauan, vaikka kaupungissa olin käynyt viisi vuotta aikaisemmin ennen Ukrainan kriisejä.
Hotelli Jaltassa tiikereitä
Hotelli oli uusiutunut aivan uudelle tasolle. Neuvostoaikaankin tästä hotellikeskuksesta ei välttämättä tarvinnut lähteä minnekään lomaviikon aikana. Nyt oli ilmestynyt lisää ravintolakatu, ostoskatu, kauneusklinikka, merimaailma ja oma eläintarhakin.
Kuntosalista ylimmässä kerroksessa oli ihmeelliset näkymät vuoristoon ja Mustallemerelle. Lämmitetylle uima-altaalle oli tuotu saunarakennus ja allasosaston aulaan suolahuone.
Huone oli hieno, aivan täysin remontoitu ja uusittu sitten neuvostoaikojen. Olin ottanut tietysti halvimman mitä oli, ja se oli kolmannessa kerroksessa vuoriston päässä (ei rannan). Silti näköalat olivat tosi kauniit, meri ja vuorenrinteet näkyivät joskin rehevän puiston läpi.
Aamulla yritin yläkerran kuntosalille aamujoogaan, mutta se oli jo lopetettu kesäsesongin jälkeen. Kävin altaalla uimassa ja saunassa. Vesi oli 50 metrin ulkoaltaassa ihanan ihonlämpöistä sekä sauna aivan uusi ja valoisa.
Aamujumppa altaalla oli jotenkin omituinen, vetäjä hihkui baaritiskin takaa osan ohjelmasta, ei huvittanut osallistua eikä juuri kukaan muukaan tehnyt niin vaikka väkeä oli paikalla. Ranneke ojossa mentiin näemmä joka paikkaan, altaan vaatekaapillekin ja aamiaisellekin.
Aamiainen oli runsaimpia näkemistäni. Se alkoi shampanjalasillisella ja jatkui runsaita pöytiä pitkin keräilemällä. Menin ulos terassille syömään aurinkoon. Naapuripöydissä ruokittiin kissoja ja hätisteltiin lintuja ja kasvatettiin lapsia. Otin lähtiessäni vielä toisen pikarillisen.
Jaltan rantakaupungille
Kulkeminen hotelliin ja puolentoista kilometrin päähän Jaltan keskustaan rantakadulle oli yhtä omituista kuin ennenkin. Keskustaan meni talojen välistä yksisuuntainen tie ja kävelymatka alaspäin on ihan passeli, mutta paluureitti kiertää vuorenrinteiden kautta ja on varmaan autolla kolminkertainen matka. Aiheuttaa hämmennystä asiasta tietämättömille, kun voi tuntua siltä että taksikuski kuljettaa vuorille ryöstettäväksi, vaikka kyseessä on liikennejärjestely.
Kävelin ekana päivänä rantakadulle ja kuljeskelin bussiasemalle ostamaan paluulippuni Krasnodariin. Matkalla jututtelin retkiä myyvien byroitten ihmisiä keksiäkseni jotain uusia kohteita käytäväksi seuraavilla kerroilla, joita kertoja varmasti on tulossa.
Täällä oli hyvä olla jo selvästi tuntuvan piristävän vuori-ilmastonkin puolesta. Luonnonkauneutta on yhdelle paikalle siunaantunut häkellyttävän paljon. Ei ihme että jo tsaariperhekin oli matkustanut tänne lepäilemään.
Bussivuoroja Jaltan ja Krasnodarin välillä Kerchin siltaa pitkin oli marraskuussa päivittäin viisi, otin yöbussin koska olen tulossa takaisin ja ajan reitin seuraavan kerran päivällä. Bussiasema ei ollut selkeimmästä päästä, mutta onneksi ei ole kovin iso: )
Palasin illansuussa kaupungilta hotelliin. Hotellilla tutustuin ravintolakatuun ja päätin (taas) syödä paikallisia pelmenejä ja Massandran viiniä. Minua palveli tarjoilija nimeltä Jaana. Jouduin ensimmäistä kertaa maksamaan rannekkeellani, koska länsiluottokorttini ei käynyt. En ollut tietenkään tallettanut vielä sille saldoa. Jaana kävi takahuoneessa lataamassa käteistä rannekkeelle ja näin sain laskuni maksettua, otti aikaa melkoisesti, mutta aikaahan minulla iltapuhteella oli.
Lähdin aamulla taas keskustaan ja sitä kautta minibussilla Satumetsään katsomaan missä kunnossa muistamani vuoristoravintola oli. Paikalle oli ilmestynyt aika muhkea eläintarha kirahveineen ja elefantteineen. Ravintolakin löytyi, se oli uudelleen rakennettu ja viihtyisä. Botkinin luontopolku oli myös lähimaastossa, piti lähteä vähän matkaa sitä pitkin, mutta vastaantuleva vuohilauma jotenkin muutti suunnitelmani.
Palasin keskustaan ja ihmettelin uutta ostoskatua Oreandan seudulla. Rantakadun liikkeet olivat jotenkin eliittimäisiä, mutta täällä oli paremmin elämää. Kävin myös torilla vähän matkan päässä rannasta ylöspäin ja ostin krimiläisiä punasipuleita (ei kasva missään muualla), pienen purkin hunajaa ja ruusunlehtiteetä. Tee osoittautui myöhemmin niin ruusuntuoksuiseksi, että käytän sen varmaan jotenkin muuten kuin juomalla.
Viimeisen päivän ohjelmassa oli Pääskysen pesän kuvaaminen. Sinne Alupkaan pääsi samoin kuin eilenkin elokuvateatteri Sputnikin luota (en koskaan löytänyt minulle neuvottua teatteria, mutta minibussit löysin). Ajelin istuen vanhan miehen vieressä (joka kyllä osoittautui ikätoverikseni) joka kertoi elämästään naismaailmassa. Helppoa ei ollut ollut hänelläkään vastakkaisen sukupuolen kanssa, useita vaimoja ja jatkuvaa painostusta.
Pääskysenpesän pysäkki oli kehittynyt markkinapaikkana. Katselin ja zoomasin hetken itse kohdetta ja mietin tullako takaisin laivalla vai miten. Matkaseurani karistin kannoiltani ja hyppäsin pian takaisin Jaltaa palaavaan bussiin.
Kun lähdin Jaltasta bussilla kohti Krasnodaria oli kaupunki jo iltavalaistuksessa. Seurailin aikani vuoriteiden valaistuksia ja ryhdyin nukkumaan. Feodosiassa oli pysäkki ennen sillan ylitystä ja jatkoin nuokkumista.
Krasnodariin siltaa pitkin
Silta oli tosi pitkä, kuulemma parikymmentä kilometriä. Tajusin hyvin pimeässä, miten vaikuttavat maisemat olisivat päiväsaikaan. Sillan jälkeen nukahdin kunnolla ja tupsahdin hereille vasta Krasnodarissa, jossa piti ihan istua itsensä hereille bussiaseman odotussalissa.
En ollut varannut hotellia etukäteen ja surffailin booking.comista sopivia paikkoja kävelymatkan päästä. Tuntui ihanalle kun netti taas toimi niemimaalta poistuttuani. Hotellissa olin kyllä saanut pystytettyä wifin hankkimalla koodin venäläisellä kännykällä Telian liittymään.
Hotelli löytyi ja navigoin sinne. Kova takistaminen oli hinnasta koska en olisi halunnut maksaa enää loppuvuorokaudesta kun kellokin alkoi olla kahdeksan aamulla. Huone ja koko hotelli olivat tosi nättejä ja siistejä ja lähellä keskustaa ja asemia.
Nukuin puoleenpäivään ja lähdin kaupungille suunnistaen kohti turisti-infoa. Paikka löytyi ja ystävällistä väkeä. Vastaukset olivat kyllä aika ympäripyöreitä, mutta selvisi mistä löytyy etsimäni shampanjatehdas. Kävelin aurinkoisessa keskustassa kissojen kanssa seurustellen ja valuin vähitellen kohti hotellia.
Matkalla pysähdyin volgogradilais-azerbaidzanilaisen isännän pitämässä kahvilaravintolassa. Söin hyvällä ruokahalulla ja join kotiviiniä. Rouva tarjoili ja isäntä seurusteli minun kanssani. Olivat muuttaneet Krasnodariin pari vuotta sitten lapsen koulun perässä niinkuin minäkin äidin kanssa joskus. Isäntä kaipasi kuitenkin kovasti takaisin Volgogradiin ja aikoi palata heti kun aika olisi sopiva.
Jatkoin kävelyä lähellä olevan pikku tekojärven rannalle nauttimaan auringosta. Siellä istuessani seuraani lyöttäytyi vähän taisteluissa kipeätä saanut kissa. Kommunikoimme aktiivisesti ja kisu päätti näemmä lähteä mukaani, koska kiipesi syliini eikä halunnut väistyä siitä.
Lähdin lopulta ja tämä vielä seurasi minua. Kerroin hänelle ettei se yhteinen elämä nyt kyllä tällä kertaa järjesty, jolloin uskoi ja istuutui maahan katsomaan loittonemistani. Palasin yksin hotellille.
Novorossijsk ja Abrau-Djurson shampanjakylä
Seuraavana päivänä menin junalla läheiseen Novorossijskiin katsomaan shampanjatehdasta. Otin asemalta taksin Abrau-Djursoon. Ihastelin kauniita maisemia ja sanoin kuljettajalle, että voisin muuttaa tänne. Hän lyttäsi suunnitelmani kertomalla miten likainen ja teollinen kaupunki on ja täynnä tylsää väkeä. En sitten jaksanut jatkaa aiheesta, vaan katselin omasta mielestäni ihan kauniita maisemia kaupungin ulkopuolella.
Shampanjatehdas oli kuvankauniin järven rannalla niinkuin pitikin. En mennyt tehtaalle, mutta käyskentelin rannalla ja katselin paikkoja kiinnostuneena. Palasimme samaa tietä Novorossijskiin, samoin junalla takaisin Krasnodariin, jossa minun piti nouseman Vladikavkazin yöjunaan. Petasin jälleen kerran lakanani ja peittoni yläsängylle ja ryhdyin nukkumaan rauhallisessa junassa.
Lentävä lähtö Vladikavkazista
Aamulla olin perillä ja kaverini minua vastassa. Kävimme syömässä aamiaiseksi harsh-keittoa. Voimakkaasti (ja tarkoitan voimakkaasti) valkosipulilla maustetussa liemessä on keitetty karitsan osia (ja tarkoitan kaikenlaisia osia). Kuulemma toimii hyvin krapulaan, jos sellainen olisi ollut. Naapuripöydässä oli aamiaisjuomana vodka, lattialla olevasta pullosta päätellen yli puolet oli musikka jo juonut aamiaiseksi.
Ajelimme kaupungilla ja keskustelimme maailman menosta. Seuraavalla kerralla menisimme Kazbegiin, jossa kaverillani oli asunto ja tontti. Kaikenlaista haastetta oli elämässä lähinnä toimeentulon ja perhe-elämän alueella. Lapset lähdössä kotoa ja tekevät omia valintojaan elämässä.
Mennessämme Beslanin lentokentälle ajoimme Enkelten kaupungin ohi. En halunnut tällä kertaa pysähtyä, koska edellisellä kerralla olin alkanut hiljaa itkemään nähtyäni paikan. Kyseessä on hautausmaa jonne on haudattu kuuluisan koulukaappauksen uhrit, paljon paljon lapsia ja muutama aikuinen koulun henkilökuntaa. Liikuttavaa tunnelmaa lisäävät viiltävästi paikallisen tavan mukaan hymyilevät lasten valokuvat hautakivissä.
Istuin hetken itsekseni lentokentän edessä auringon kuumottaessa kasvojani. Join pohjoiskaukasialaista vettä ja seurailin turvamiesten kisailua keskenään. Pian olisin taas koleassa Moskovan säässä.
Lentokentällä turvatarkastuksen jälkeen baarissa ei ollut viiniä, joten pyysin Donbai-konjakin sekä luvan laittaa pimenevän puhelimeni tiskille lataukseen. Oli niin makeaa ja hyvää että pyysin naismikolta toisen jotta nukun paremmin koneessa Moskovaan.
Tuli boarding ja käveltiin plataa pitkin koneelle 200m. Istuin perälle paikalle 23F ja nyökyttelin yhtiön lehdessä pääjohtajan viisaille sanoille. Lopussa neuvoi nauttimaan lennosta ja sulkemaan puhelimen.
Hitto soikoon se on siellä terminaalissa baaritiskillä! Pyydän vieruskaverit ylös ja uin vastavirtaan koneeseentulijoita keulaan emon luo passi ojossa. Ei se mitään sanoo emo, voitte hakea puhelimenne koneeseennousukortin kanssa.
Kaivelen taskujani, mutta kortti on laukkuni sivutaskussa koneen peräosassa. Ei se mitään sanoo emo ja huhuilee portaiden alapäästä turvamiehen saattamaan. Pyytelen nauruaan pitelevältä mieheltä anteeksi että se toinen konjakki oli näemmä liikaa.
Paluumatkalla turvaajani lohduttelee, että nyt kun puhelin on mukana, niin ei se toinen oikeastaan ollutkaan liikaa. Nyt kaikki on hyvin, ajallaan Moskovassa ja kohti Kurskin asemaa iltajunalle Pietariin 🙂
Jarmeli matkustaa 