En olisi halunnut lähteä joulukuussa, mutta tytär oli sitä mieltä että Siperia on koettava talvella. Mietimme miten päin kulkisimme. Olin mennyt Siperian radan aikaisemmin elämässä Moskovasta itään Habarovskiin Amur-joelle asti.
Nyt päätimme palata junalla takaisin Irkutskista ja Baikal-järveltä sekä lentää menomatkan Pietarista. Pisin junaosuus olisi neljä päivää putkeen, matkustusluokaksi valitsimme tietysti kolmosluokan eli platskartin.
Menolento oli yöllä Pietarista Irkutskiin kahdeksan tuntia Aeroflotilla ja se osoittautui hyväksi valinnaksi. Matkan alussa lämpimäksi ateriaksi sai valita kanapastan tai lihapadan, molemmat hyviä vaihtoehtoja. Muunlaisen aterian kuten kasviksen tai gluteenittoman olisi halutessaan voinut varata 24 tuntia ennen lentoa.
Ajat ovat muuttuneet neuvostoajoista, jolloin illallisvaihtoehtoina olisivat olleet ”Da” tai ”Njet”. Nukkuminenkin onnistui ja kuuden tunnin aikaeron vuoksi oltiin joka tapauksessa jo vähän sekaisin olosuhteista.
Siperian liikenteen keskus Irkutsk
Irkutskin lentokentällä oli pikkupakkanen, niinkuin lähes koko matkamme ajan, lukuunottamatta muutamia parinkymmenen miinusasteen junapysäkkejä paluujunan aikana. Etsimme sopivaa kuljetusta ja lähdimme iäkkään Igor-papan kyytiin kohti keskustaa. Hän kierteli keskustassa ja puhui paikalliseen tyyliin lähes koko matkan rautatieasemalle.
Irkutskin rautatieasemalla odottelimme jonkun aikaa ja kävimme aseman ulkopuolella stolovajassa eli ruokalassa syömässä aamiaista. Seuraava junamatka olisi kahden tunnin junamatka pieneen Sludyankan kylään Baikal-järven rannalle.
Olimme valinneet Sludyankan koska emme halunneet mennä Listvjankaan jonne kaikki Siperiassa kävijät näytettiin vievän. Valinta osoittautui onnistuneeksi.
Soma Sludyanka
Sludyankassa oli pieni rautatieasema lähellä Baikalin rantaa. Vielä lähempää rantaa löytyi pikku hotellimme. Itse asiassa ovelta rantaan oli varmaan viisikymmentä metriä.
Järvi oli lähes jäässä ja suuren suuria jäälohkareita oli kasautunut rantaan. Ranta olisi ollut matala ja avovettä oli sen verran, että uimaan olisi voinut mennä muuten, mutta kiipeäminen lohkareiden yli olisi ollut hieman hankalaa ja hyisen kylmää.
Hotelli Turistin ystävällinen isäntäväki otti meidät vastaan hämmästyneenä, että tulimme niin kaukaa ja tällaiseen vuodenaikaan. Olimme lähes ainoat asiakkaat. Pari autoa yöpyi pihassa, mutta emme olleet varmoja olivatko maksavia asiakkaita vaiko henkilökuntaa.
Itse hotelli oli oikein kiva, tänne täytyy tulla takaisin kesäaikaan. Sijainti Baikalin rannassa oli ihan parasta. Hotelli oli melko uusi ja viihtyisä sekä kesäkaudella ravintolassa toimisivat myös ulkogrillaukset.
Ainoa mikä vähän vaivasi oli huoneen kolea lämpötila. Kuittasimme sen sillä, että olimmehan halunneet Siperiaan ja pysyttelimme tarvittaessa lämpimän peiton alla.
Lepäiltyämme aikaerosta lähdimme tutustumaan kylälle. Lunta sateli hitaasti ja etsiskelimme sopivaa paikkaa kiivetä radan ylikulkusillalle.
Matkalla teimme tuttavuutta Sludyankan koiriin ja kissoihin, ihmisiä näkyi liikkeellä vain muutama. Heistä oli kyllä iloa reittineuvojiksi, koska pienestä kylästä huolimatta polut olivat tutun venäläisessä epäjärjestyksessä.
Kauppa löytyi hyvin sekä pari vaatimatonta ruokapaikkaa. Pieni kirkko oli juuri valmistunut ja avajaisjuhlat tulossa.
Kylän parhaassa ravintolassa olivat vauhdikkaat lastenkutsut menossa, joten meitä halutti mennä muualle. Selvittelimme minibussien kulkuaikoja Irkutskiin ja päätimme vaihtelun vuoksi palata sellaisella.
Palasimme takaisin hotelliin lepäämään tasoittaaksemme aikaeron sekoittamia elimistöjämme. Emäntä toi meille lisää peittoja ja ryhdyimme nukkumaan. Heräsimme johonkin käsittämättömään aikaan, mutta onneksi saimme olla omissa oloissamme omassa aikamaailmassamme.
Päivänvalon aikaan lähdimme kävelylle rannalle. Uimaan olisi tehnyt mieli, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla kesällä se olisi mukavampaa.
Maisemat olivat todella kauniit ja aurinkokin näyttäytyi aina hetkittäin pikku lumisateen lomassa. Kävimme myös uudelleen kylällä.
Palatessamme hotelliin pimenevässä Sludyankan illassa emäntä oli meitä vastassa. Hän oli erittäin huolissaan tietäen suunnitelmastamme palata marshrutkalla eli minibussilla Irkutskiin.
Lumisateet olivat tehneet tiet niin liukkaiksi, että hän ei itsekään lähtisi autokuljetuksella. Uskoimme häntä ja varasimme junan seuraavalle päivälle paluuseen.
Puoliltapäivin seuraavana päivänä juna tuli ajallaan ja nousimme kyytiin minuutin pysähdyksen aikana. Se oli tulossa Vladivostokista ja oli tasoltaan yllättävän vaatimaton. Sehän ei meitä haitannut nauttiessamme teetä ja katsellessamme Siperian lumisia maisemia.
Takaisin Irkutskiin
Irkutskissa olimme varanneet pienen hotellin aivan rautatieaseman vierestä. Kuten tavallista sen löytäminen oli taas kerran aika monimutkaista, koska katunumerot ja nimikyltit loistivat taas jossain piilossa.
Itse hotelli oli kiva Ujutnyj dom, mukava talo nimensä mukaisesti. Lämmintä oli ja siistiä, yksi iso peitto riitti vaikka olisihan niitä saanut olla kaksi.
Kävimme syömässä samassa stolovajassa kuin pari päivää aikaisemmin, emmekä jaksaneet vieläkään lähteä suuremmin kaupungille, aikaero jumitti vieläkin ja nukkuminen tuntui hyvälle.
Junassa neljä päivää Moskovaan
Seuraavana päivänä pitkä junamatka Irkutskista Moskovaan alkoi. Junavaunumme oli täynnä Vladivostokista armeijan jälkeen kotiin palaavia nuoria miehiä.
Tosi iloisia ja meluavia olivat mutta oikein hyväkäytöksisiä. Olisin parin seuraavan päivän aikana jutellut heidän kanssaan enemmänkin, mutta minua vähän häiritsi että he katselivat kiinnostuneena tytärtäni, enkä ollut varma halusinko tuttavuutemme syvenevän sillä saralla näin läheisissä olosuhteissa.
Kuulimme kuitenkin usean heistä olevan kotoisin Tsheljabinskista ja Jekaterinburgista eli pari yhteistä päivää oli edessä. Kertoilivat armeijasta ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Enimmäkseen pojat leikkivät ja painivat keskenään niinkuin nuorilla klopeilla on tapana.
Matkakumppaneista parhaiten mieleen jäi yhdeksän lapsen äiti. Hän oli matkalla nuorimman kouluikäisen tyttärensä kanssa Krasnojarskista Nizhny Novgorodiin katsomaan ensimmäistä lapsenlastaan.
Nainen näytteli meille kuvia perheestään, joka eli keräten metsistä marjoja ja sieniä kesäisin myyntiin. Koko perhe liikkui kesäisin metsissä paikasta toiseen ja talvet asuttiin omassa talossa noin sadan kilometrin päässä Ilanskajasta koilliseen. Hänen elämänsä kuulosti paljon paremmalta kuin omani.
Toinen mieleenjäänyt matkakaveri oli Novosibirskistä Omskiin matkustanut mies. Aluksi hän vaikutti kovin epäluuloiselta ulkomaalaisia kohtaan, mutta lämpeni seuraavaan päivään mennessä perin puheliaaksi.
Mies kertoili elämäntarinansa lisäksi kauniista Altai-vuoristosta, jonne hän ehdottomasti suositteli lähteä katsomaan maailman kauneutta. Myöhemmin olen ollut kiitollinen tästä kaunopuheisuudesta ja Altaista kerron toisessa jutussa.
Päivät kuluivat junassa toinen toisensa jälkeen. Maisemat olivat talvisia ja seudut vaihtelivat röttelökylistä mahtipohtisiin kaupunkeihin ja välillä pitkiä matkoja asumattomaan luontoon.
Vaunussa oli lämmintä ja ihmiset puuhailivat eväidensä ja petivaatteidensa sekä aamu- ja iltapesujensa kanssa. Välillä joku teki voimisteluliikkeitä käytävällä ja komenteli lapsia olemaan vilistämättä joka puolella.
Ruokataloutta hoidimme ostelemalla piirakoita ja hedelmiä junan pysähdyspaikoilta. Välillä paikalliset kauppiaat tulivat jo junan ovelle vastaan nyssäköineen. Välillä teimme ostoksia laiturien kioskeista ja välillä ehdimme jaloittelemaan asemarakennukseen ja lähistölle aseman ulkopuolelle asti.
Ravintolassa tulimme junassa jostain syystä käyneeksi vain yhden kerran. Ravintola oli mukava ja ruoka ihan maistuvaa, mutta jostain syystä kertakäynti riitti ja liikuntaakin harrastimme pitkänpitkässä junassa kävelemällä ainoastaan lähivaunujen seuduilla.
Yli kymmenen minuutin pysähduspaikkoja Irkutskin ja Moskovan välillä olivat Zima (talvi: ), Nizhneudinsk, Ilanskaja, Krasnojarsk, Mariinsk, Novosibirsk, Barabinsk, Omsk, Ishim, Tjumen, Jekaterinburg, Perm, Balezino, Kirov, Nizhny Novgorod ja Vladimir. Lyhempiä pysäkkejä pienemmillä paikkakunnilla neljän päivän aikana oli yksitoista lisää.
Peseytymistä hoidimme matkalla kostutetuilla pyyhkeillä. Koko vaunun väki kävi verkkaisesti vuorollaan pitkin päivää pyyhkeidensä ja hammasharjojensa kanssa vaunun toiletissa, jossa ihme kyllä riitti lämmintä vettä koko matkan ajan. Wc-viemärit jäätyivät aika ajoittain ja välillä ystävällinen vaunupalvelija kävi varoittelemassa, että jäätukosta avataan taas seuraavassa kaupungissa, joten arvioikaa tarpeitanne.
Vaunupalvelija on venäläisissä junissa kullan arvoinen tunnelman luoja ja kotihengetär välillä pyörähtäen pyyhkimässä luuttunsa kanssa. Nykyään he myös myyvät kaikenlaista purtavaa ja tarpeellista tossuista nuudeleihin ja tietysti teetä. Sitä voi kyllä valmistaa myös omista pusseista hakemalla säiliöstä kuppiinsa kuumaa vettä.
Neljäntenä päivänä saavuimme Moskovaan Jaroslavin asemalle. Kuljeskelimme vielä päivän ympäri Moskovaa uuden vuoden juhlaa odottavalla kaupungilla, ennen kuin nousimme Oktjabrskyn asemalta illan Tolstoi-junaan Helsinkiin.
Ajattelimme ensin säästää suihkussakäynnin kotiin. Mutta uudessa Tolstoissahan ovat kakkosluokassa suihkut, jonne kuitenkin tulimme menneeksi. Voi Luoja miten ihanalta se tuntui! Ei tule mieleen milloin elämässä suihkussakäynti tai mikään muukaan olisi ollut niin taivaallista kuin miltä sopiva suihkuava vesi neljän päivän jälkeen iholla nyt tuntui.
Jarmeli matkustaa 
1 vastaus artikkeliin “Trans – Siperian radalla Pietari – Irkutsk – Sludjanka – Baikaljärvi – Moskova”