Helpottaa olla liikkeellä. Kulkuvälineessä on hyvä olla omissa ajatuksissaan ja ottaa välillä virikkeitä reitinvarren maisemista. Eteenpäinmeno tuntuu oikealta ja ympäristön seuraaminen hyödylliseltä tavalta katsella maailmaa.
Lähdin tällä kertaa alkuun ystävällisellä Ecolinesin bussilla, koska se pysähtyy Viipurissa. Saapui perille sopivasti iltapäivällä, illalla olisivat pikkujouluillalliset ravintola Espilässä. Muu porukka tuli suomalaisella bussilla, en halunnut sotkea heidän rajalistojaan, koska jatkaisin Viipurista eteenpäin.
Viehättävässä ja vilkkaassa Viipurissa
Varaamani kommunalka-huone Rauha sijaitsi ihan lähellä Viipurin rautatieasemaa, mutta olipa taas osoitteen kanssa oikein aika etsiminen. Pakko oli soittaa emännälle, eikä siltikään ollut oikea ovi löytyä remontin alla olevassa kerrostalossa. Mutta lopulta löytyi sekä Rauha että emäntä.
Itse huone oli ihastuttava kodinomainen tila, jossa oli keittosyvennys ja kirjahylly ja tietysti nätit tekstiilit. Huoneen taso olisi joillekin varmaan liian vaatimaton, mutta minä pidin siitäkin huolimatta, että käytävällä olevan wcn ovesta puuttui alareuna. Suihkusta, joka oli huoneessa, tuli hyvin lämmintä vettä.
Lähdin etsimään porukoita Viipuri-hotellin aulabaarista ja siirryimme sieltä kävelymatkan päähän Espilään. Illasta voisi sanoa että harvoin näkee enää Venäjällä nykyään noin surkeaa palvelua ravintolassa tai missään muuallakaan. Järkyttävintä oli hitaus ja epäjärjestelmällisyys sekä yritys jättää maksettuja juomia tarjoilematta. Itse ruoka oli ihan hyvänmakuista ja taitavat kansanmusisoijat kohottivat illan tunnelmaa.
Illallisen jälkeen Viipuri-hotellin baarissa tunnelman nostaminen onnistui hyvin ja täysinjuhlineena lähdin sieltä kampeamaan lähistöllä olevaan pikku kommunalkaani. Nukuin oikein hyvin ja aamulla keitin itselleni teetä ja söin vohvelia ennen Pietarin junan lähtöä.
Juna ei ollut pikainen Lastochka vaan ihan tavallinen joka pysäkillä pysähtelevä paikallisjuna. Hitaus ei häirinnyt koska olin itsekin vähän hitaassa tilassa pikkujoulun jäljiltä. Mietiskelin maailman menoa ja katselin kolean sään maisemia odottaen kannaksen kaunista kevättä. Matkalla ostin junan kaupustelijalta monitoimijouluvalot parilla eurolla, tarkoitan sillä että valosarjassa oli monta erilaista vilkkuvaa toimintoa ja oli siinä ihme kyllä tasaisen valon vaihtoehtokin.
Pikaisesti Pietarissa
Pietarissa minulla oli aikaa ennen Jamal Airlinesin iltalentoa Moskovaan. Käytin sen syömällä (taas) georgialaisessa ravintolassa (nyt nimi ei muistu) ja tutustumalla Sennaja-aukion lähellä olevaan kauppakeskuksen keilahalliin, jonne mahtuu keilaamaan isokin porukka. Georgialainen ruoka oli hyvää, huomiotani tosin kiinnitti naapuripöydän nuori pariskunta, joista yllättäen daami oli melkoisen tillin tallin. Ihailin miten kundi kuunteli tyynenä hänen kiihtynyttä sössötystään.
Ajelin lentoasemalle ensin Moskovskajan metroasemalle ja sieltä bussilla numero 39 Pulkovon lentokentälle. Mielessäni läikähti, koska sama numero 39 kulki jo kauan sitten neuvostoaikaan, tosin silloin oltiin niin rahoissamme että useimmiten kuljettiin taksilla. Jamal Airlinesin lento oli mukava ja suht ajallaan.
Mahtavassa Moskovassa
Domodedovon kentältä Moskovassa siirryin Aeroexpressillä keskustaan. Katselin kyllä että olisin päässyt puoleen hintaan tavallisella junalla, mutta olisi pitänyt odotella tunnin verran ja alkoi olla pikkupakkanen joten päätin lähteä nopeammalla tavalla. Enkä viitsinyt kävellä viittäkymmentä metriä takaisin lämpimään lentoasemarakennukseen junalaiturilta.
Taas oli kova hakeminen hotellista, meikäläiselle on vaikea käsittää miksi katu- ja talomerkinnät ovat niin epämääräisiä. Varmaan seuralliset venäläiset ovat tottuneet etenemään kyselemällä eivätkä tarvitse kirjallisia ohjeita niinkuin tällaiset suomalaiset tuppisuut.
Itse APK-hotelli oli oikein kiva ja tavallinen, oppilaitoksen pitämä ja lähellä Vodny Stadionin metroasemaa. Vieressä oli pari muutakin hotellia ravintoloineen ja lähellä myös kauppakeskus, josta löytyi 24 h ihana sushipaikka. Paloihan tässä aikaa näihin siirtymisiin ja nälkä yllätti seuraavan päivän puolella. Huone on kuvassa, kaikki oli mitä ihminen yöpymiseen tarvitsi ja lisäksi korkealta ikkunasta avara näköala. Kahdella huoneella oli yhteinen kylppäri.
Seuraavana aamuna selvittelin puoleenpäivään asti sopimiani tapaamisiani ja lähdin sitten liikkeelle. Matkalla en saanut käveltyä ohi kaukasialaisen ravintolan, jota oltiin juuri käynnistämässä. Söin kuumaa hatshapuria ja gruusialaista salaattia ja olin täynnä uutta voimaa jatkopäivään.
Palatessani tapaamisesta samaa reittiä teki edelleen mieli kaukasialaista ruokaa ja punaviiniä. Ajattelin ettei niin uudessa ravintolassa ole vielä alkoholilisenssejä ja olin aikeissa kävellä ohi. Sitten ajattelin, ettei se alkoholi nyt niin tärkeätä ole ja menin kuitenkin sisään. Kysyin viiniä ja olin arvannut oikein ettei sitä vielä saisi.
Tilasin ihanan kermakanapadan (nimi taas hävisi mielestä) ja tyydyin kotilimonadiin. Hetken kuluttua nätti tarjoilijapoika toi posliinikupissa minulle punaviiniä, etteivät muut asiakkaat näkisi läpi mitä sain. Olin vieraanvaraisesta kohtelusta tosi ilahtunut niinkuin voi arvata. Eikä tämä lisäjuoma edes maksanut mitään.
Tämän mukavan tapahtuman jälkeen lähdin etsimään saunaa. Ajelin metrolla Pokrovskie baniin lähelle Fili-metroasemaa. Sauna oli yllättävän uusittu vaikka ilmoitustaululla kehuttiinkin historiallisuudella. Emäntä piti löytyä naisten osastolta yläkerrasta, mutta kesti hetken ennen kuin tajusin hänen olevan itse alastomana saunomassa ja sain kaapin avaimet hänelle talteen.
Saunassa oli lauteilla tattaria ja valkosipulia, niiden terveysvaikutukset ovat kuulemma aivan voittamattomat. Yritin toppuutella muita löylyttelijöitä, jotka aina lähtiessään ulos halusivat kuumentaa löylyhuonetta minua varten. Kävin viileässä isossa paljussa monta kertaa.
Iltauna lähti tällä kertaa Kurskin asemalta, jossa söin valtavan uuniperunan, jossa oli paljon voita ja rapusalaattia. Olen ihan koukussa näihin Kroshka kartoshkan uuniperunoihin ja syön niitä aina kun voin.
Juna lähti sen verran myöhään, etten ryhtynyt tekemään tuttavuutta vaunussa erityisesti muiden kanssamatkustajien kanssa. Petasin paikoilleen ylähyllylle omat puhtaat lakanani ja peittoni sekä kiipesin lepäämään. Jouduin kyllä jonkun aikaa kuuntelemaan ja taivastelemaan, miten eräs äiti nukutti turhaan tinttailevaa lastaan. Kysymykset eivät loppuneet millään ja kyseessä oli ilmeisesti yksinhuoltaja, koska lapsi kysyi jokaisesta ohikävelevästä miehestä että onko tuo isä.
Aamulla olin sopinut, että Blablacarin kautta löytämäni kuljettaja olisi tullut hakemaan minut Laatokan asemalta Pietarista ja vienyt Helsinkiin. Tuli kuitenkin tekstiviesti aamulla, että oli muuttanut suunnitelmiaan ja siirtänyt reissuaan. Tulin sitten Lux Expressillä.
Jarmeli matkustaa 