Abhasia, Blogi, Gagra, Kaukasia, Novyj Afon, Ritsa, Suhumi

Kaksi kertaa Abhasiassa

Halusimme Abhasiaan, niinkuin olimme käyneet aina nuorena Neuvostoliiton aikaan Mustan meren rannalla Sotshista. Silloin melkein kaikki järjestettävät retket suuntautuivat etelään Abhasian Autonomisen Neuvostotasavallan puolelle. Kun olimme lähdössä nyt Sotshiin, oli meillä käsitys että raja on suurinpiirtein kiinni viime vuosikymmenien sotien ja levottomuuksien tähden.

Sotshiin tultuamme kuulimme, että Abhasiaan on ihan helppo mennä ja venäläisille järjestetään sinne entisiä sekä uusia retkiä täyttä häkää. No siinä tapauksessa menemme sitten. Ei vaan ollut kenelläkään paikallisella retkiekspertillä selvillä, miten Venäjän viisumimme kattaisi poistumisen alueelle tai vaadittaisiinko ehkä siellä oma viisumi. Sain paperilapulle listan puhelinnumeroita ja soittelin niihin, mutta kunnon vastauksia ei löytynyt.

Sitten kuulimme abhasialaisesta kuljettajasta, joka kulki siellä jatkuvasti. Hän uskoi että pääsisimme rajan yli ongelmitta ja sanoi että huonoimmassa tapauksessa pitäisi vaan palata takaisin Sotshiin 60 kilometriä. Meillä kaikilla oli EU-passeissamme Venäjän monikertaviisumit joten paluun Venäjän alueelle pitäisi olla normaali. Lähdimme hänen kahdeksanpaikkaisella autollaan viettämään päivää Abhasiassa.

Venäjän raja meni hyvin, mutta Abhasian puolella oli vähän haastetta. Viisumit tarvittiin EU-passeihin eikä siitä haluttu joustaa. Saisimme viisumit pääkaupungista Suhumista eikä kuljettajamme mukaan kannattaisi yrittää palata ilman niitä. Siis jos ei haluaisi viivytystä ja sakkoja tai jotain mitä hän ei osannut sanoa.

Ajelisimme siis Suhumiin. Tosi kivaa, meidät oli kolmekymmentä vuotta sitten näytetty siellä apinatarhan apinoille, niinkuin venäläinen suomenkielinen paikallisopas oli asian ilmaissut. Matkaa oli runsaat sata kilometriä ja tie oli kaunis ja niin oli ilmakin melko mukava ja lämpöinen subtrooppinen päivä.

Pysähdyimme Gagrassa ja kihersimme muistellessamme miten olimme Sotshista joskus paenneet viisumialueen ulkopuolelle ja uineet vuoristopurossa ja yrittäneet nukkua yötä rantapusikossa, mutta miliisit olivat yllättäneet ja pakenimme heitä takaisin junalla Sotshiin.

Suhumia lähestyessämme ymmärsimme että taisteluja täällä oli käyty ja niistä kertoi kuljettajamme Igorkin omakohtaisesti niiden alta paenneena. Talojen kyljissä oli pommitusjälkiä ja jälleenrakentaminen pysähdyksissä.

Tulimme Suhumiin ja etsimme ulkoministeriön, se oli Igorille helppoa. Hän oli jo soittanut rajalta, että olemme tulossa ja vastaanotto oli ystävällinen. Viisumit tehtiin nopeasti, ne olivat vihreä irrallinen lappu passin väliin. Saimme samalla sähköpostiosoitteen, niin voisimme ilmoittaa passitiedot etukäteen jos tulemme ensi kerralla isommalla joukolla. Ettei tarvitse kauaa odottaa viisumien tekemistä.

Kävimme myös kävelemässä rantakadulla ja lähdimme ajamaan eteenpäin (tai oikeastaan takaisinpäin) Novyj Afonin tippukiviluolille. Olimme käyneet sielläkin neuvostoaikaan ja nyt taas. Muistini mukaan valaistus ei ollut niin kaunis sillä ensimmäisellä käynnillä.

Mitä Novyj Afonissa oli uutta tai oikeastaan kunnostettua oli kaunis kultakupolinen ja sisältä tummansininen kirkko ja luostarialue. Puimme kiltisti huivit päähän ja menimme hetkeksi hiljentymään herran huoneeseen.

Olisimme vielä halunneet käydä Ritsa-järvellä, mutta ilta alkoi pimenemään ja sehän on pääasiassa maisemakohde. Poikkesimme kuitenkin Pitsundassa, entisen Intourist-hotellin uimarannalla ja syömässä ihastuttavassa abhasialaisessa kotiruokaravintolassa ladonomaisessa rakennuksessa tien varrella takaisin rajalle.

Sotshiin tulimme perille iltakymmeneltä tyytyväisinä päivän kauniisiin ja nostalgisiin vaikutelmiin.

– – –

Seuraavana vuonna olin taas Sotshissa niinikään lokakuussa. Kävin taas Abhasiassa ja tällä kertaa sovimme viisumiasiat rajalla. Nyt oli opittu miten se tapahtuu. Kävimme silti Suhumissa ja aikaa jäi nyt paremmin rantabulevardille virvokkeiden nauttimiseen.

Päivän pääkohde oli kuvankaunis vuoristojärvi Ritsa Kaukasuksella. Tie oli yhtä kuvauksellinen kuin ennenkin. Kuvat kaivan jostain vielä esille. Tällä kertaa kiersimme koko järven ympäri ja kävimme vierailulla Stalinin huvilalla, joka oli neuvostoaikaan suljettu kävijöiltä.

Paluumatkalla pysähdyimme lepopaikalle, jossa tytärtäni yritettiin saada innokkaasti ratsastamaan tai naimisiin. Vuohilaumaan olimme törmätä myös vuoristoteillä, mutta onneksi saimme vaan katsella vuohien vilistäessä kilisten automme ohi.

Pysähdyimme syömään vuoristotien varteen bambumaiseen metsikköön. Ihmeen taitava kokki oli täällä töissä ja shaslikit olivat mureita ja herkullisia. Itsetehty abhasialainen kotiviini ja vodkasnapsit kruunasivat täydellisen ateriahetken.

Ilta tuli taas liian nopeasti. Kolmannen kerran kun tulen tänne paratiisiin, jossa vietetään ikuista sunnuntaipäivää, olen kyllä vähintään yksi tai tuhat yötä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s