Blogi, Junamatkat, Pietari, Venäjä

Junalla Pietariin virkistäytymään

Caravaggio Eremitaasissa

Tykkään kulkea kaikenlaisilla liikennevälineillä ja tällä kertaa sopivimmat aikataulut Pietariin olivat Allegro-junalla. Neljästä päivittäisvuorosta valitsin kolmelta iltapäivällä Helsingistä lähtevän junan. Pietarissa olisin perillä kolmen ja puolen tunnin päästä sopivasti puoli kahdeksalta illalla.

Uudella Allegro-junalla Pietariin

Olin ilahtunut kun junaan tullessani huomasin että se oli ihan uusi. Tai ainakin penkit oli vaihdettu sekä lattiat ja seinät. Otin lasin vettä käytävän automaatista ja parkkeerasin paikalleni. Juna oli puolillaan väkeä toisin kuin edellisellä kerralla uudenvuodenaattona, jolloin taisin saada tuplajunan viimeisen paikan.

Kävin ravintolassa juomassa punaviinin ja syömässä mustikkapiirakan sekä palasin paikalleni toivoen nukahtavani hetkeksi ennen rajaa. Se onnistui hyvin rauhallisessa vaunussa ja Kouvolan jälkeen havahduin Suomen passintarkastajaan. Huvittaa aina kun suomalaiset rajavartijat tulevat järjestelmällisesti ja asiallisesti maastokengissään ja aseet vöissään housuissaan oli sitten mies- tai naistarkastaja. Venäläiset viranomaiset taas pyrähtävät paikalle pulisevana yleensä naisryhmänä ja laskevat asiakkaita monta kertaa edestakaisin mustissa hameissaan ja kopisevissa korkokengissään.

Uusi Allegro-juna
Allegron uudet penkit

Kun passit oli vingutettu molemmin puolin rajaa jäi vielä vähän aikaa katsella venäläisiä maalaismaisemia ja nuokkua uuden junan uudella penkillä. Käytävän toisella puolella nappisilmäinen pikkupoika oli herännyt päiväuniltaan ja viihdytti itseään tekemällä vanhemmilleen kaikenlaisia kysymyksiä kirkkaalla pikkulapsen äänellään.

Pietarissa Suomen rautatieasemalla tapasin asemalla hyvän ystäväni joka oli menossa saman tien lähdössä olevalla Allegrolla Suomeen. Ehdimme vaihtaa kuulumisia puolisen tuntia, olisimme ehtineet enemmänkin mutta junani oli vähän myöhässä.

Leninin aukio
Leninin aukion suihkulähteet

Tulvakanaalille (Obvodnyj kanal)

Lähdin asemarakennuksessa olevalta Ploshsad Leninan metroasemalta hotellille. Piti vaihtaa kerran metrolinjaa punaiselta violetille päästäkseni Pietarin avtovokzalin eli bussiaseman vieressä sijaitsevaan hotelliin nimeltään Ra. Oli tosi vaatimaton mutta siisti uusi tuttavuus tämä hotelli. Hintaa taisi olla kaksitoista euroa ja siihen sisältyi aamiainen. Eli oli ihan kohtuullista.

Huone oli venäläisen lämmin eli lämmitys oli täysillä. Onneksi ikkunan sai auki. Suihku oli uudehko ja toimintakunnossa sekä käytävältä löytyi vesiautomaatti, josta sai myös kuumaa vettä teetä varten, joten tilanne oli aika mukava. Toinen ystäväni oli tulossa Suomesta autollaan naapurihotelliin, joten lähdin siihen suuntaan kävelylle vähän ennen puoltayötä etsimään, josko vielä löytyisi avoinna olevaa ruokapaikkaa tai vaikka kauppaa.

Eremitaasi
Eremitaasi Palatsiaukiolla

Löytyi viereisestä kadunkulmasta sekä 24h-kauppa että pikkuravintola, jossa söin uzbekkilaista plovia. Vitriinissä näkyi vahvaa Baltika 9-olutta ja oletin ensin ettei sitä enää puoliltaöin myytäisi. Onneksi avasin suuni ja kysyin, koska sitä kyllä sai mielihyvin ja tumma poika tarjosi vielä mukaankin ostettavaksi.

Ystäväni saapui, mutta hänen suunnittelemansa hotelli Lira näytti olevan remontissa suljettuine sisäänkäynteineen. Minun asuinpaikassani oli tilaa, joten askartelimme hänen autonsa alakerran parkkihalliin ja rekisteröimme hänet hotellin asukkaaksi.

Aamulla söimme hintaan kuuluvat aamiaiset, joita sai valita kahdesta paketista. Minä otin puuroa ja rahkasyrnikkejä sekä ystäväni omeletin ja blinejä. Hotellin Ran wifi toimi hyvin joten saimme sujuvasti tehtyä päiväsuunnitelmamme kaupungissa.

Nevskij Prospekt
Pietarin pääkatu

Saunaan Pavlovskie baniin

Minä lähdin omille asioilleni keskustaan ja tapaamisissa menikin useampi tunti, joten illalla kuudelta teki jo mieli mennä saunaan rentoutumaan. Haluan aina kokeilla uutta saunaa Pietarissa, joka tällä kertaa oli yleinen sauna Pavlovskie bani Moskovskij Prospektilla lähellä Frunzenskajan metroasemaa.

Sauna oli oikein onnistunut valinta. Usein venäläisissä saunoissa on tulikuumaa ja venäläiset heittelevät löylyä niin että hengitys salpautuu. Nyt oli lämpö sopivalla kohdalla ja saunojia eli löylynheittäjiä vähän joten tuntui oikein hyvältä. Samoin vesiallas on usein jääpalakylmää, mutta nyt paljun vesi oli sopivan viileää joten sekin tuntui mukavalle. Kiersin kylpylakanani kanssa verkkaisesti hetken aikaa löyly-suihku-palju-rataa ja nautin olostani.

Olin myös tyytyväinen siihen, että saunan hinnaksi jäi vain 150 ruplaa (2 euroa), koska paikassa sai saunoa halutessaan vain tunnin. Usein saunoissa on muutaman tunnin minimiveloitus, mutta nyt ystävällinen emäntä sanoi että voitte maksaa tunnin ja jos kylpeminen kestää pidempään voitte maksaa lisää.

Ilta Pietarissa
Illalla Pietarissa kiihtyy autojen vauhti

Georgialaiseen ravintolaan

Ulos tullessani saunasta en saanut käveltyä georgialaisen Chito Gvrito-ravintolan ohi, joten poikkesin syömään annoksen georgialaista Tshashushuli-sienipataa ja juomaan lasin Stalinin lempiviiniä Kindzmaraulia. Teki mieli mennä teatteriin. Löysin puhelimella kassir.rusta sopivan näytöksen ja lähdin vauhdilla teatterille.

Matkaan suurkaupungissa meni kuitenkin metrolla muutama minuutti liikaa, että olisin ehtinyt haluamaani näytökseen katsomaan Tshaikaa eli Lokkia. Tein sen sijaan iltakävelyn kaupungilla ja onnistuin jotenkin hetkeksi eksymään tutuilla kulmilla Vladimirskij Prospektin ja Majakovskajan välillä, joten vähän liikaa kävelleenä nousin metroon ja ajoin Moskova-hotellille tuttujeni luo.

Moskova-hotelli
Moskva-hotellin käytävät ovat pitkät

Minun oli tarkoitus mennä toisten tuttujeni asunnolle kaupungille yöksi, mutta viihdyinkin hotellilla niin hyvin ja pitkään, että nukuin muutaman tunnin kaverini hotellihuoneessa ja lähdin aikaisimmalle aamun Allegrolle. Junan lähtöaika oli 6:40 joten pääsin rauhallisesti asemalle metroliikenteen heräillessä käyntiin.

Pikaopas Pietariin

Lue myös

Sähköinen Pikaopas Pietariin

Laivalla Pietariin ja Katariinan palatsiin

Kaipaan Pietariin

Jokiristeily Moskovasta Pietariin Uglich – Jaroslavl – Goritsy – Kizhi – Mandrogy

Melkein uusi vuosi Pietarissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s