Pietarin kautta Moskovaan
Usein kuulen epäileviä kommentteja siitä, mitä Venäjällä voi syödä. No nyt voisin parin päivän junamatkallani Pietariin ja Moskovaan kuvata kaiken kivan mitä syön niinkuin jotkut sukupolvet tekevät. Aivan täysin en siinä onnistunut, koska tulin useamman kerran nauttineeni lautasen tyhjäksi ennen kuin muistin ottaa kuvan.
Lähdin aamun ensimmäisellä Allegrolla Helsingistä Pietariin. Tulin taas todenneeksi, että voin kyllä saapua mielelläni jonnekin aikaisin aamulla, mutta lähtö kukonlaulun aikaan ei ole minun juttuni. Kellistyin kuitenkin puhallettavan tyynyni kanssa junan penkille huivini alle ja nukuin hienosti Kouvolaan asti, jolloin passintarkastajat nousivat junaan kopistelemaan käytävälle.
Kopina yltyi rajanylityksen jälkeen, koska venäläisellä tarkastushenkilökunnalla oli tietysti korkokengät virantoimituksessa. Viranomaisten jälkeen ei enää nukuttanut, mutta lepäilin vaaka-asennossa ja suunnittelin liikkeitäni. Pietarin Suomen asemalle saavuttuani ajattelin mennä asemarakennuksen Soljankaan aamiaiselle, mutta kävin ensin pankkiasioilla avaamassa tilin Sberbankissa ja harhaannuin matkalla pelmennajaan, joissa käymistä huonosti osaan vastustaa.
Pelmennajasta saa siis pelmenejä, jotka ovat pastantapaisen taikinan sisällä olevia taikinanyyttejä ja Siperiasta kotoisin olevaa perinneruokaa. Tosin olen kyllä joka puolella maailmaa nähnyt taikinan sisällä lihaa olevia kansallisruokia, mutta pienet pelmenit ovat suosikkilistani keulilla. Olen yrittänyt niitä joskus tehdäkin, mutta tulos on ollut jotain muuta kuin Venäjällä saatavat pelmenit, hyvää kylläkin.
Kävi siis niin että hitkaisin ne makoisiin suihini ennen kuin muistin ottaa kuvaa, joten kuvasin tyhjän lautasen ja vähän ruokalan sisustuksia. Pelmenien mukana tullut smetanakin oli tullut syötyä kokonaan.
Pietarissa oli asioita ja lähdin niitä toimittelemaan Suomen aseman rakennuksesta liukuportailla Ploshad Leninan metroasemalta kaksi pysäkkiä Pietarin keskustaan. Hommat hoidettuani kello ei ollut kovinkaan paljon ja olin jatkamassa Moskovaan myöhäisellä yöjunalla, joten ajattelin mennä saunaan. Matkalla kuitenkin harhaannuin muotoiluttamaan paremmaksi edellisen kerran omituista hiustenleikkaustani.
Itse asiassa kysyin ovella uusia kulmakarvoja, mutta työhön ryhtynyt vinosilmäinen nuori mies tuntui niin kivalta, että kysyin saman tien josko hän korjaisi tasaisemmaksi aikaisempaa kerrosleikkaustani. Asia sopi ja seurailin hänen huolellista saksitteluaan tarkemmin kuin olin edellisen leikkaajan työtä valvonut.
Tämän jälkeen olikin jo vähän nälkä, joten lähdin etsimään paikkaa josta saisin borsh- tai muuta keittoa. Piti kävelemäni Restoranchik Leviin Vasilinsaarella, jonne olin pankin konttoriasian vuoksi päätynyt. Tiliä avatessani en saanutkaan korttini uusia maksutunnuksia Suomen aseman konttorista, koska olin hankkinut kortin Vasilisaaren konttorista edellisen passini aikana. Aika omituista mutta tein niinkuin sanottiin ja asioin minne ohjattiin.
Konttorista tullessani näin kuitenkin houkuttelevan näköisen venäläisravintolan ja päätin mennä vaihteeksi sinne. Kumma kyllä vaikka olen borshkeittoa syönyt enemmän kuin muutaman kerran, niin täytyy sanoa että tämä ruukussa tarjoiltu punainen keitto smetanalisukkeineen ja pullapampushkoineen oli niin hyvää, että halutti nuolla koko astia. Kaadoin viimeiset tipat lusikkaani, koska ruukun reunat olivat niin pyöreät ettei onnistunut lusikoida astiaa kokonaan tyhjäksi.
Nyt olikin jo aikaa mennyt niin, että halusin liikkua lähemmäksi Moskovan rautatieasemaa keskustassa. Ruokamatkalla kun olin, niin menin istumaan vielä viimeiseksi tunniksi Chkala-ravintolaan aseman viereiselle Goncharnaja-kadulle ja nautin georgialaista kotiviiniä ja kivan annoksen jäätelöä. Sen jälkeen olin valmis lähtemään junaan nukkumaan.
Olin ottanut tavoistani poiketen lipun kakkosluokkaan vaikka yleensä kuljen aina platskartissa eli kolmosluokan avovaunussa. Syy oli nyt yksinkertainen, koska kakkosluokka kaksikerroksisessa junassa oli vähän halvempi kuin toisen junan kolmosluokka. Lippuun kuului lipun mukaan standardiateriakin, mutta huvituin kyllä nähdessäni että se oli vesipullo ja raikastuspastilli. En olisi jaksanut syödäkään, mutta ihmettelin kyllä asiaa, varsinkin kun muistin että kerran Rostovin junassa lipussa luki ei-aterioita, mutta vaunupalvelija toimitti kupeeseemme kuumana höyryävää lihapataa.
Kiipesin valmiiksi pedatulle yläpetilleni ja olin jo ihan horroksessa kun kuulin nuorten äänien saattelevan kaveriaan junaan ja ottavan alaosastossa pikaiset lähtömaljat puheineen ennen kuin juna nytkähti liikkeelle. Nukuin ihmeellisen hyvin koko yön matkan. Nukkumisen laatu junissa vaihtelee aina milloin mistäkin syystä.
Mahtavassa Moskovassa
Aamulla juna saapui Moskovaan vähän ennen seitsemää Leningradin eli Oktjabrskyn asemalle. Oli niin aikaista, että menin viereisen Jaroslavin aseman kulmassa sijaitsevaan Costa Kafeeseen aamupalalle. Valikoin teen lisäksi vitriinistä syrnikit eli rahkaletut aamupalaksi, jälleen monikäyttöisellä ja ravitsevalla smetanalla ja ajattelin jo että näistä tuleekin hyvä kuva.
Etsin puhelimelleni latauspistokkeen ja istuin sen viereiseen pöytään. Seurailin keski-aasialaisen näköisten siivoojien työskentelyä ja iloista juttelua, vaikka en juuri mitään ymmärtänytkään ja päättelin siitä kielen olevan tadzhikkia. Söin hyvällä ruokahalulla syrnikkini. Aurinko paistoi kivasti kahvilan ikkunoista ja oli oikein mukava olo istuskella ja siemailla kuumaa teetä vatsa täynnä syrnikkejä. Nyt muistin että ateria olisi pitänyt kuvata. Otin sitten kuvan vitriinistä jossa paikan ruuat olivat tarjolla.
Lähdin metrolla Komsomolskajan kolmen aseman ryppäästä ja ajattelin mennä messukeskukselle ruskeaa kehälinjaa pitkin. Liukuportaisiin oli kuitenkin hervoton ihmismäärä laskeutumassa ja ihmettelin miten punaisen linjan liukuportaisiin suuntasi vain vähän väkeä. Päätin mennä punaisella ja itse asiassa se reitti olikin yhtä asemaa lyhyempi kuin aikomani kehälinja. Vaihdoin Park imeni Leninalla vaaleansiniselle linjalle ja päädyin messukeskuksen alla olevaan kauppakeskukseen.
Messut olivat valtavat, varmaankin viisi kertaa Helsingin matkamessuja suuremmat. Tarjolla oli koko maailma ja standeilla esiintyi jos jonkinlaista ryhmää ja parimetrisiä sulkapäähineitä. Sympaattisin oli Kuuban osaston bändi, jolla oli koko ajan esiintyessään aivan ratkiriemukkaan hauskaa. Jamalo-Nenetsian osastolle oli pystytetty jurtta vetonaulaksi.
En ollut itse asiassa koko maailmasta niin kiinnostunut, vaan kolusin läpi kiinnostuneena Venäjän kotimaan paviljonkirakennusta. Kaikki tai ainakin usea oblast ja krai olivat esillä pääasiassa näyttävästi. Ihmeellisen isoja osastoja oli esimerkiksi Sahalinilla, Krimillä, Krasnodarin alueella, Abhasialla ja Altailla. Naapuripaviljongissa entiset Neuvostoliiton maat veivät leijonanosan viereisiltä Itä-Euroopan mailta. Ihmettelin vaan Georgian minikokoista pömpeliä hulppean Azerbaizhanin ja Keski-Aasian maiden suurosastojen rinnalla.
Ruokataukoni messuilla oli tuoppi venäläistä olutta ja muhkea suolainen lohivoileipä. Muistin taas kuvaamisen istuessani tyytyväisenä tyhjän lautasen ja tuopin seurassa. Kiersin vielä tapaamassa muutaman tutun ja istuin melkein tunnin matkailualan kirjanpitoseminaarissa. Sen jälkeen olin valmis lähtemään Moskovan matkamessuilta.
Nyt halusin mennä saunaan lepuuttamaan kiertelystä kohmettuneita jalkojani. Aamusuihkukin oli jäänyt yöjunakyydin vuoksi väliin ja tuntui siltä että oli jo sen aika. Yleensä tapanani on käydä aina uudessa yleisessä saunassa, mutta nyt menin uudelleen tuttuun Pokrovskie baniin, koska tiesin sen olevan lähellä Filin metroasemaa ja kävely siitä saunalle oli vain satakunta metriä.
Kävin vielä saunan vieressä olevassa kauppakeskuksessa tarkoituksenani ostaa saunaan vesipullo, mutta tulinkin menneeksi lempiketjuni kahvilaan Shokoladnitsaan. Söin siellä bliniannoksen, jälleen mukana vähän monikäyttöistä smetanaa. Istuessani aulan terassilla huomasin yläkerrassa tutun Offprice-vaateliikkeen ja lähdin hakemaan sieltä uusia joogahousuja, koska tajusin meneväni palatessani Espooseen suoraan junalta liikuntaharrastukseeni. Ostin veikeät kuviotrikoot viiden euron hinnalla.
Tullessani ulos kaupasta näin Kroshka Kartoshka-ravintolan, jossa myydään ihania isoja uuniperunoita kaiken maailman täytteillä. Harmi etten huomannut sitä aikaisemmin, mutta voisinhan hyvin tulla tänne saunan jälkeen parin tunnin päästä.
Menin saunaan jossa olikin tehty remonttia sitten viime näkemän. Emäntä oli sama kuin edellisellä kerralla sekä kuuma sauna ja viileä allas paikoillaan. Yllätyksekseni saunassa oli lauma naisia, jotka pitivät aikamoista jöötä kuumentaen ja tuulettaen löylyhuonetta omaan tahtiinsa ja haluten minun liikkuvan heidän tahtiinsa lauteille ja ulos. En oikein tykännyt, koska alussa löylyhuone oli aivan sairaan kuuma, ja jos halusin lepäillä lauteilla toisten mentyä ulos, naiset halusivat avata kaikki tuuletusluukut, jolloin kaikki lämpö katosi. Ainoa hyvä puoli oli, että oli kiva välillä kuunnella lauteilla lintujen laulua pihalta.
Kyllästyin aika pian tuohon komenteluun ja lähdin kokonaan pois saunalta. Kävin syömässä haaveilemani juustovoiuuniperunan ravunlihalisäkkeellä ja rauhotuin siitä mukavasti. Kello oli jo tarpeeksi lähteä metromatkalle suuren Moskovan halki kohti Leningradin rautatieasemaa.
Samalla Komsomolin aukiolla on kolme rautatieasemaa Moskovan kaikista yhdeksästä asemasta. On kätevää, että junaa voi vaihtaa näiden asemien välillä kävelemällä naapuriasemalle. Kazanin asema on aukion kolmas asema ja sen edessä oleva pyöreä rakennus on uusittu kiva kahvila nimeltään Legendarnoje kafe. Se on sisustettu kauniisti kaikenlaisella neuvostoajan esineistöllä. Pääruokateema on kaikkien muiden venäläisten herkkujen lisäksi varennikit eli pelmenien tapaiset nyytit, mutta täytteenä voi olla ihan mitä tahansa hillosta sieniin. Niitä nappasin vielä annoksen ja lasin krimiläistä punaviiniä ennen junaanmenoa.
Paluumatka raiteilla
Junassa olikin edessä pieni yllätys, koska kolmosluokan vaunu oli lähes täynnä nuoria tadzhikkimiehiä. Olin jo asemalla kiinnittänyt huomiota suuren miesryhmän tunteikkaisiin jäähyväisiin, halauksiin ja ylävitosiin. Paikalleni tullessani viereisen punkan nuorimies kuului puhuvan puhelimeen naisen kanssa. Äiti en saa petiäni pedattua kun puhut koko ajan, valitti nuorukainen. Äiti jatkoi vaan äitipuheitaan. Tuntui siltä, että varmaan moni mies porukasta oli tullut työn perässä etelästä ja oli varmaan ensimmäistä kertaa erossa äidistään.
En oikein nukkunut hyvin, vaikka nuorukaiset olivat ihan hyväkäytöksisiä ihmisiä. Olin jotenkin liikuttunut heidän kohtalostaan ja toisaalta olin huvittunut alkumatkasta aavistuksen tuntuneesta miesjalkahien tuoksusta. Tuoksu hävisi tai siihen tottui, mutta poikien pelokkaat ja huolestuneet katseet muistuvat vieläkin mieleen. Toivottavasti löytävät hyvin töitä Pietarista.
Aamulla minulla oli tasan tunti vaihtoaikaa Moskovan asemalta kaksi metroasemaa Suomen asemalle Allegro-junaan. Ajattelin että tunti on paljon, mutta eihän kaikki aina suju niinkuin luulee. Tuloaika oli 5:39 eli metro oli juuri aukeamassa. Väkimäärä asemalla oli mahdottoman suuri, lippuluukuille ja automaateille jonot tosi pitkiä. Mietin mielessäni että tällaisia tilanteita varten olisi kannattanut noudattaa neuvoa pitää aina metrokolikkoa taskussa.
Automaattijonot olivat hieman lyhempiä joten valitsin sen toimintamuodon. Syötettyäni sadan ruplan setelin automaatti päästi äänen ja näytölle ilmaantui venäjäksi teksti: automaatti blokattu, odottakaa virkailijan tuloa. No hemmetti tämä tästä vielä puuttui.. Odottelin viitisen minuuttia mutta ketään ei tullut. Menin lipunmyyntijonoon ja aikani jonotettuani pääsin virkailijan luo. Ostin kolikon ja kerroin automaatin vieneen rahani. No menkää sinne automaatille niin kutsun esimiehemme Svetan, sanoi virkailija ja hihkaisi asian kollegalleen.
Sveta tuli automaatille ja väitti minun painaneen kortinlatausnappia. Korttini oli kuitenkin Espoossa eli ei juuri nyt ladattavissa, joten Sveta lupasi antaa toimistolta sataruplaseni takaisin. Seurasin hänen perässään ja kuuntelin miten hän mennessään ohjasi ympärillä vellovaa väkeä jakaantumaan porteille tasaisesti. Sveta haki toimistostaan kaksi monisivuista lomaketta ja halusi täytettyään niihin passitietoni vielä neljä allekirjoitustani eri paikkoihin. Kyllä venäläiset ovat byrokraattien aatelia.
Sain sataseni ja lähdin laskeutumaan metron liukuportaita. Olisin tietysti voinut jättää sen satasen odottamatta, koska sehän on vaan vähän päälle yhden euron, mutta olipas mielenkiintoinen prosessi ja palautus toimi hienosti. Ehdin Allegroon suht sopivasti ja lähden taas ensi vuonna Moskovaan matkamessuille.
Jarmeli matkustaa 