Blogi, Junamatkat, Karhumäki, Karjala, Petroskoi, Poventsa, Venäjä

Omaa sotahistoriaa Pietari – Petroskoi – Poventsa – Karhumäki

Petroskoi

Tämä oli oma sotahistoriallinen matkani. Haluan käydä paikoissa joissa perheeni ja sukuni on ollut sodan aikana ja läheisintä oli nyt nähdä isän palveluspaikat. Isä oli vanginvartijana Äänislinnassa eli Petroskoissa keskitysleirillä numero 5. Isän veli oli välirauhan aikaan Padenessa ja lopulta Tali-Ihantalan taistelussa.

Petroskoihin junalla

Menin Petroskoihin Pietarista yöjunalla, tietysti matkustin kolmosluokassa eli platskartissa. Juna oli perillä aamulla aikaisin joten olisi koko päivä aikaa selvitellä paikkoja, joita olin tietysti tutkinut etukäteenkin. Kello oli niin vähän että jouduin vähän etsimään aamiaiskuppilaa noustuani junasta Petroskoin aamu-unisella asemalla.

Leipomokahvila löytyi ja puhelimelle latauspistoke. Istuskelin teen ja kaalipiirakkani seurassa ja mietin miten selviäisi paikallisliikenteen sopiva bussin numero. Menin perinteisellä konstilla pysäkille ja kyselin bussia Rybnoen kaupunginosaan.

Petroskoi Rybnoe
Rybnojen puutaloja

Apu löytyi nopeasti ja nousin bussiin hetken kuluttua. Istuttuani rahastajan lähietäisyydellä selvisi yhtä nopeasti, että bussi oli väärä. Se oli menossa etelään jollekin kalatehtaalle, kun minun piti päästä kalaiseen kaupunginosaan (ryba=kala). Rahastaja neuvoi miten kävelen pysäkiltä toisen kadun varteen ja ajan vastakkaiseen suuntaan aika pitkälle.

Lopulta bussi oli laskujeni mukaan niillä seuduilla, jossa isä oli ollut. Jäin bussista sopivassa kohtaa kaukasialaisten hedelmäkaupan luona. Ihmettelin ympäristöä ja ostin armenialaisia tuoreita aprikooseja. Menin syömään niitä tyhjän liikehuoneiston rappusille ja olin liikuttunut että isä oli joskus ollut täällä parikymppisenä sotilaana.

Paikka ei mitenkään muistuttanut keskitysleiriä, minkä tiesin jo etukäteen, vaan paikalla oli tavallinen venäläinen kaupunginosa kerrostaloineen. Kävelin ympäriinsä talojen pihoilla ja lähettelin siskoille Whatsup-kuvia.

Petroskoi Rybnoe
Tässä kohtaa leiri 5 sijaitsi.

Kun olin pieni, isä kertoi vahtineensa venäläisiä vankeja, jotka olivat metsätöissä. Isä oli kuitenkin vähän kipeä, koska oli ennen sotaa laskenut suksilla mäessä puuta päin ja suksen porkka oli mennyt keuhkojen läpi. Sen vuoksi nuorta miestä ei laitettu etulinjaan vaan taustatehtäviin. Vangit tekivät töitä ja isä nukkui kuumeessa mättään päällä. Kun upseerit tulivat tarkastuskierrokselle, vangit herättivät isän ja hän nousi asentoon seisomaan. Kun upseerit poistuivat, hän vajosi takaisin mättäälle nukkumaan. Kukaan ei koskaan karannut.

Ajattelin jo lähteä kohti kaupungin keskustaa, kun näin ison luonnonkiven kadun varressa ja siihen laitettuna kukkia. Kun menin lähemmäksi, näin kiveen hakatun muistotaulun ja kartan. Tekstiä lukiessani tajusin että se oli muistomerkki sille, että tällä paikalla oli toisen maailmansodan aikaan sijainnut keskitysleiri numero viisi. Olin tipahtaa jaloiltani ja tosi tyytyväinen löytööni.

Petroskoi leiri numero 5
Lopulta löytyi kulman takaa leiri numero viiden muistokivi

Siitä innostuneena menin vielä lähipihaan juttelemaan muutaman asukkaan kanssa. He olivat muuttaneet paikalle sodan jälkeen, mutta sanoivat että talossa asuu kyllä Sasha joka on syntynyt ennen sotaa ihan näillä nurkilla. En lähtenyt rimputtelemaan Sashan ovikelloa, mutta tyytyväisyyteni lisääntyi edelleen ja olin valmis lähtemään tältä minulle pyhältä paikalta.

Olin selvittänyt asiani niin sujuvasti, että olisi vielä aikaa risteilyalukseni saapumiseen. Käytin ajan käymällä saunassa Petroskoin keskustassa. Yleinen puoli oli kesätauolla kiinni, mutta yksityispuolelle pääsi kohtuuhintaan.

Sauna oli oikein hyvä ja kuuma sekä pulikointiallaskin löytyi. Ainoa vähän huvittava juttu oli, että pukuhuoneen vieressä oli punaisella nahalla sisustettu lepohuone sohvineen ja lamppujen valokin oli punaista. Mihinkähän aikuisrituaaliin tämä oli tarkoitettu..

Poventsaan risteilyaluksella

Kävelin saunalta Äänisen rantabulevardia pitkin satamaan ja katselin valkoisen risteilyaluksen saapumista. Olin sopinut ajavani sillä yön yli Poventsaan. Laivalla vastaanotto oli iloinen ja nautin olostani aivan suunnattomasti tämän pienen risteilypätkän verran.

Yöllä menin komentosillalle seuraamaan navigointia Poventsan suuntaan. En ollut kovin kauan koska siellä ei oikeastaan saa olla ulkopuolisia, mutta tuttu miehistö tiesi antoi minun olevan hiljaa ja juottivat teetä ja syöttivät konvehteja.

Äänisen aallot
Petroskoin risteilysatama

Karhumäelle bussilla

Aamulla olimme Poventsassa ja pyysin päästä mukaan venäläisten kaupunkikierrokselle ja Karhumäen retkelle. Tarkoitukseni oli lähteä sieltä Padenen kylään katsomaan isän veljen komentopaikkaa, mutta satoi ihan kaatamalla ja teki mieli muuttaa sen vuoksi matkasuunnitelmia. Bussin opas oli hämmästynyt huomatessaan että venäläisen ryhmän mukana kulki ulkomaalainen.

Ajelin venäläisten kanssa ympäriinsä ja kävimme myös suomalaisten joukkojen Karhumäkeen kallion sisään rakentamassa pommisuojassa. Tuli aika erikoinen tuntemus tupsahtaa rähjäisen venäläiskaupungin ja märän metsän jälkeen kallion sisään siistiin suureen kalliotilaan, josta heti pystyi huomaamaan että suomalaiset rakentajat olivat olleet asialla. Tila oli niin siisti ja sileä ja järjestelmällisesti tuettu kallioluolasto. Olin vaikuttunut.

Sade vaan yltyi eikä paljon enää kiinnostaneet niinikään suomalaisten metsään tekemät panssariesteet. Palasimme sadetakit niskassa bussille ja kierros jatkui keskustan alueella.

Kun ohitimme rautatieaseman, nousin nopeasti ja pyysin päästä ulos bussin kyydistä. Sadetta piiskasi vieläkin niin pirskatisti että luovuin Paadenen retkestä, jonka olin ajatellut tehdä autolla kuultuani että tie ei ole aivan priimakunnossa.

Karhumäeltä Pietariin junalla

Menin asemalle ja huomatakseni, että kymmenen minuutin päästä asemalle pysähtyisi Pietariin jatkava juna. Ryhdyin jonottamaan lippuluukulla, koska puhelimen virta oli vähän heikossa hapessa lippuvarausta varten.

Edelläni joku teki matkasuunnitelmiaan kahden kuukauden päähän ja välissä oli vielä kaksi tätiä. Pyysin heiltä ohituslupaa jonossa koska junani jarrutusäänet jo kuuluivat asemarakennuksen ulkopuolelta.

Pääsin lippuluukulle ja virkailija alkoi naputtamaan tietojani passista rypistellen otsaansa latinalaisille kirjaimille. Lopulta tiedot oli naputettu ja lipputulostin yskähti käyntiin. Virkailija kehotti minun vielä lukemaan tietojen oikeellisuuden, mutta kiitin ja lähdin viilettämääm lippu kourassa laiturille.

Junan raput olivat jo nostettu ja ovia oltiin sulkemassa, mutta ystävälliset vaunupalvelijat osoittivat minut vaunun numero seitsemän ovelle, joka näytti olevan viimeisenä päivystysvuorossa mukaanjuoksijoille. Pääsin sisään, kävelin omaan vaunuuni ja lähdin rauhoittamaan itseäni heti ravintolavaunun ateriatarjoiluilla.

Juna oli perillä Pietarissa illalla myöhään ja olin siellä vielä yötä ennen kuin aamulla lähdin kohti Suomen rajaa.

Petroskoi

Lue myös: Junalla Petroskoihin kulttuurimatkalle

Lähde Lähialuematkojen reissulle Junalla Pietarista Murmanskiin

2 vastausta artikkeliin “Omaa sotahistoriaa Pietari – Petroskoi – Poventsa – Karhumäki”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s