Armenia, Blogi, Georgia, Kaukasia, Neuvostoliiton maat

Kaukasiassa: Armenia – Jerevan – Sevan – Georgia – Kobuleti – Batumi – Tbilisi

Piti tehdä kierros Kaukasiassa. Suunnittelu jäi taas kerras niin keskeneräiseksi, että Azerbaidzhan viisumeineen jätettiin listalta ja päätettiin mennä Armeniaan Jerevaniin ja Sevan-järvelle sekä Georgiaan Kobuletiin Mustanmeren rannalle ja palata Tbilisin kautta. Armeniaa koskien sentään soitettiin armenialaiselle tutulle minne mennä ja Georgiaan laitettiin karttaan piste junaradalle kohtaan, josta pääsee uimaan. Oli heinäkuu ja tietysti viileämmänkin kuukauden olisi voinut Kaukasian matkalle valita.

Mentiin maata pitkin Pietarin kautta Moskovaan, josta lennettiin Jerevaniin. Ihana kuuma henkäys tuli kasvoille astuttuamme koneesta kentälle, joka sitten pysyi yli kolmessakymmenessä asteessa seuraavat päivämme Jerevanissa. Elämää piti suunnitella niin että ei kävellyt liian pitkiä etappeja ilman vähintään varjopaikkoja. Sekin oli vain ensiapua kuumuudelle, mutta tavallaan ihanaa.

Asuimme keskustassa hotelli Tigran Metsissä, joka oli mukava ja ilmastoitu. Täytyi pitää varansa ettei jäänyt ilmastoidun huoneen hurmioon vaan yritettiin myös nähdä jotain kaupungilla, vaikka voimille se hiukan otti.

Kävelimme urheasti rautatieasemalle ottamaan selvää junista Kobuletiin Georgiaan. Ostimme liput parin päivän päähän ja onnistuimme ystävystymään lippuluukun miesvirkailijan kanssa, koska muutimme suunnitelmiamme jo seuraavana päivänä ja vaihdoimme liput saman virkailijan kanssa toiselle päivälle.

Olin kuumuudessa vähän närkästynyt tyttärelleni, joka valitsi meille keskustasta kalliin oloisen ravintolan. Siellä kauniisti valkoisiin pukeutuneet tarjoilijapojat saattoivat meidät hienoon paikallisesti puulla sisustettuun ilmastoituun saliin valkoisten pöytäliinojen ja kiiltävien astioiden ääreen. Olin varma että matkakassamme tyhjenisi tähän paikkaan, jonka nimen haen jostain vielä tähän.

Lauhduin kuitenkin melkoisesti, kun herkullisten armenialaisten salaattien ja shaslikkien sekä viinin jälkeen koko lasku oli vähän yli kymmenen euroa. Tähän hintatasoon piti näemmä tottua ikäänkuin aikaeroon jossain muualla päin maailmaa.

Keskustan katselu meni aikalailla puiden alla istuskeluksi. Mukavalta tuntui olla Armeniassa, koska olin jo vuosikymmeniä tänne tuloa suunnitellut, mutta aina joku muu asia oli ajanut ohi. Uudelleen tänne on tultava alkukesästä tai syksymmällä.

Seuraavan päivän ohjelmaksi olimme valinneet käynnin kansanmurhan museossa. En odottanut paljon mitään, mutta tulin todella liikuttuneena ulos. Museo oli toteutettu hyvin visuaalisesti ja tunteella. Miten paljon maailmassa tapahtuukaan mikä vain menee ohi mielen, vaikka tapahtumapaikka on jossain lähellä mutta oman elämänpiirin ulkopuolella.

Sevan-järvelle noin 70 km matkan olimme ajatelleet mennä julkisilla kulkuneuvoilla, mutta lähdimme sittenkin taksilla. Ensiksikin koska se ei maksanut paljoakaan emmekä olleet varmoja joutuisimmeko kuumassa etsiskelemään kauan majapaikkaamme Kirjailijoiden taloa (Dom Pisatelej).

Olimme myös suunnitelleet lähtevämme maan eteläosaan ajelemaan köysiradalla, mutta luovuimme siitä koska matka tässä lämpötilassa ei voisi olla nautinto. Olin jo soittanut Sevan-järvelle majoituksestamme saisimmeko tulla aikaisemmin. Tulkaa vaikka heti, vastasi luurista matala miesääni.

Sevan-järvellä olikin ihana parinkymmenen asteen viileys, jota ennustetta emme lähes olleet uskoa. Olimme varanneet asuinpaikaksemme rinteessä Sevanin niemellä sijaitsevan neuvostoajan pensionaatin. Isäntä otti meidät vastaan selvittäen samalla kaikki asiamme mukaanlukien millainen mies meidät oli voinut päästää kotoa noin vaan naisporukassa matkustelemaan.

Huone oli isohko mutta vaatimaton ja kolmannessa kerroksessa ilman portaita, mutta sen korvasi hienoista hienoin näköala. Isäntä grillasi meille kalaa pihan mangalissaan.

Lähdimme seuraavana aamuna tutustumiskävelylle kylään. Tutustuttavaa ei ollut paljon, mutta löytyi pieni tori ja pari rantaravintolaa, joista toisessa söimme mukavasti armenialaista kanapataa. Ilma oli ihanan pehmoinen ja sopivan aurinkoinen.

Olisin halunnut ostaa vähän armenialaista viiniä mukaan huoneeseen, mutta asia ei ollutkaan niin yksinkertaista, koska sitä myytiin vaan isohkoissa kanistereissa. Myyntimies ratkaisi asian korkaten ja tyhjentäen vesipullon sekä täytti siihen kotiviiniään haluamani määrän. Itsestään selvää on tietysti että viini oli aivan erinomaista.

Huoneessamme oli myös parveke, jossa oli kiva istuskella ja seurata ajoittaista veneilyelämää järvellä. Illalla isäntämme ehdotti tekevänsä meille bravuuriaan ljulja-kebabia ravunlihasta. Se oli kyllä todellinen herkku. Nykyään kun joskus miettii missä sitä onkaan tullut syödyksi oikein hyvin, niin tulee heti mieleen tämä armenialaisen patruunan valmistama delikatessiateria.

Seuraavalle päivälle olimme ajoittaneet jo kerran vaihdetun junamatkan Georgiaan, joten järveltä piti lähteä. Isäntämme soitti kaverinsa viemään meidät takaisin Jerevaniin rautatieasemalle. Kaveri oli pahoillaan ettei tiennyt meistä aikaisemmin, olisi halunnut näyttää meille kaikki seudun kauniit paikat. Paluureitin hän valitsi kiertäen Jerevanin etelästä niin, että näimme hyvin kaukana siintävän Ararat-vuoren.

Rautatiesemalla Jerevanissa olimme hyvissä ajoin ja seurailimme ihmisten nousua tuleviin ja lähteviin juniin eri raiteille. Oma junamme saapui onneksi aseman viereiselle raiteelle ja nousimme siihen löydettyämme kolmosluokan platskart-vaunumme.

Paikkamme olivat käytävällä menosuuntaan, joten liikennettä riitti sänkyjemme ohitse. Tilanne rauhoittui kun pääsimme liikkeelle. Olisi maksanut toisen kympin jos olisimme halunneet suljettuun hyttiin kakkosluokkaan, mutta kuka nyt sellaisessa viihtyisi.

Seuranamme oli käytävän toisella puolella armenialais-venäläinen pariskunta pikku tyttönsä kanssa, joka pompotti vanhempiaan aika lailla. Armenialainen vaimoaan selvästi vanhempi isä huokaili välillä turhautuneesti, kun tyttö sekaantui keskusteluihimme esittelemällä jatkuvasti lastentarhajuhliensa videoita, mutta mies oli ihmeen alistunut vastaamaan kärsivällisesti tytön joka kysymkseen.

Illansuussa tulimme Armenian ja Georgian väliselle rajalle, joka sujui hyvin. Passit kyllä tarkastettiin huolellisesti molemmilla puolilla, Georgiassa jopa kerättiin. Tuntui siltä, että aivan viljalti ei Suomen passeilla kuljettu tästä kohtaa ylitse, sen verran enemmän niitä rajavartijat pyörittelivät ja selasivat. Tosi ystävällistä oli kohtelu, niinkuin tietysti ihan joka paikassa minne menimme.

Rajan jälkeen junan kiipeillessä vuorten rinteillä ilta nopeasti pimeni. Otimme esiin ja petasimme pakkauksista puhtaat lakanamme. Pikkutyttökin lopetti pälpätyksensä lopulta, vaikka olin jo jossain vaiheessa varma hänen päättäneen, ettei nuku koko yönä.

Aamulla juna oli aikaisin Mustan meren rannalla Kobuletissa. Nousimme unenpöpperössä junasta ja jätimme nukkuvan perheen jatkamaan Batumiin. Junan ovella oli jo iso invaasio väkeä tarjoamassa majoituksia ja kyytejä sekä kauppaamassa hedelmiä ja muuta syötävää.

Meillä oli käsitys että majapaikkamme olisi melko lähellä, joten lähdimme kävelemään rantaa kohti. Guesthouse David löytyi suhteellisen helposti ja vanhaisäntä oli jo pihalla meitä vastassa.

Huone oli yllättävän siisti ja vastaremontoitu. Isäntäväki asui toisessa talossa samalla pihalla. Ainoa hetken puute oli, että kuumaa vettä ei saatu kytkettyä heti ja olimme niin kovasti haaveilleet suihkusta. Asia ratkesi kuitenkin pian kun pääsimme asettumaan toiseen huoneeseen jossa homma toimi heti.

Lähdimme kävelylle katsomaan Kobuletia ja vanhaisäntä määräsi teini-ikäisen pojanpoikansa näyttämään meille lähistön kauppoja ja reittiä uimarannalle. Kuumuus oli palannut, mutta nyt sitä pehmensivät Mustan meren subtrooppiset rauhalliset tuulet. Kävimme uimassa Mustassa meressä ja tuntui ihanalta tehdä niin pitkästä aikaa.

Seuraavana päivänä halusimme käydä Batumissa, joka sijaitsee kolmekymmentä kilometriä Kobuletista etelään. Menimme reittitaksilla eli marshrutkalla ja päätepysäkki osui juuri köysiradan lähtöpaikan kohdalle, jonne olimme menossakin. Armeniassahan köysirata-ajelun olimme jättäneet väliin, mutta nyt oli yläilmojen vuoro.

Kävelimme myös hetken rantabulevardilla ja kävimme syömässä kivassa terassiravintolassa adzharialaista hatshapuria ja georgialaista keittoa. Olin käynyt Batumissa edellisenä vuonna, mutta kiva oli olla täällä taas.

Rantabulevardilta löytyi palmujen lisäksi uimaranta ja aution oloinen merisataman matkustajaterminaali. Pienen kiertelyn jälkeen lähdimme etsimään minibussimme paluupysäkkiä ja palasimme takaisin Kobuletiin.

Seuraava päivä kului rannalla ja Kobuletista löytämässämme Tripadvisorissa ylistetyssä ravintolassa, joka osoittautui erityisen oivaksi ruokapaikaksi vieraanvaraisine emäntineen. Munakoisot pähkinäkastikkeella ja georgialainen kanapata täyttivät vatsamme omatekoisella ihastuttavalla viinillä huuhdeltuna.

Illemmalla tapahtui matkamme ainoa konflikti, kun aseman wc-täti alkoi huutamaan minulle yrittäessäni pestä kauppiaalta ostamani aprikoosit hänen altaallaan. Tilanne laukesi kun pajatuksen kuullut taksinkuljettaja talutti minut autolleen, repi muovipussini pohjaan pari reikää ja kaatoi omasta vesipullostaan huuhteluvettä aprikoosien päälle. Palkkioksi hän pyysi yhden aprikoosin. Olin liikuttunut hänen auttavaisuudestaan.

Lähtöpäivänä hyvästelimme isäntäväkemme ja lupasimme arvostella ensimmäisinä Booking.com-kävijöinä hyvin heidän ystävällisen vierastalonsa. Kävelimme asemalle ja meitä tervehtimään tuli eilinen aprikoosinpesijä. Ennen junan lähtöä leikkautin hiukseni vielä aseman lähistön kampaamossa, tuli oikein hyvä eikä maksanut kuin pari euroa.

Juna Tbilisiin oli aivan erilainen kuin edellinen yöjuna. Se oli niin uusi ja hieno, että voisi hyvin ajatella että oli neitsytmatkallaan. Pysähdyksiä oli muutama ja maisemat henkeäsalpaavan kauniita kumpuilevia maalaisnäkymiä Kobuletin ja Tbilisin välillä.

Saavuimme perille tosi myöhään illalla, mutta se ei haitannut, koska olimme varanneet majoituksen rautatieaseman rakennuksessa sijaitsevasta hotelli Centralista. Oikein mukava kolmen tähden maja. Vesi oli taas kortilla, mutta aamulla sitä onneksi hanasta ilmaantui.

Seuraavana aamuna liikuskelimme vähän aikaa ympäristössä ja lähdimme bussilla Tbilisin kansainväliselle lentokentälle, josta lensimme Pietariin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s